UM Golfin perinteinen Everybody-kisa pelattiin 18.5.2026 Nurmijärvi Golfin kauniilla, hyvin hoidetulla kentällä. Mukana oli 10 innokasta golfaajaa. Toukokuinen sääkin oli mitä parhain. Peli sujui leppoisissa tunnelmissa. Tunnelmaa ei edes haitannut pikkuinen haaveri, joka sattui pelin tuoksinassa. Nimittäin yhden ryhmämme golfarin motocaddie päätti lähteä omille teilleen – kohti lampea. Alkoi kilpajuoksu golfareiden ja motocaddien välillä. Motocaddie oli kuitenkin nopeampi ja ehti lampeen ensimmäisenä. Bägi kärryineen jäi kellumaan sen verran kauas lammen reunasta, että omistajan oli mentävä osittain veteen. Toinen golfari piti omistajaa hihasta kiinni ja kolmas golfari piti toista golfaria kiinni. Karkulaiset saatiin lopulta kuivalle maalle. Kellumaan vielä jäänyt juomapullokin saatiin pelastettua. Kyllähän siinä bägin ja kärryjen lisäksi kastuivat myös golfarin kengät sukkineen ja housutkin osittain. Emme tiedä, kuinka syvä lampi oli, mutta golfari sinnitteli miltei polviaan myöten vedessä lammen reunalla muiden avustamana. Osittain kastunut golfari ei kuitenkaan ollut moksiskaan tapahtuneesta, vaan jatkoi peliään rauhallisesti eteenpäin. Golfarit eivät ole pumpulista tehtyjä.
Kilpailun jälkeen UM Golfille oli varattu oma tila palkinnon jakoa ja ruokailua varten Nurmijärvi Golfin viihtyisällä lasiterassilla. Kilpailu käytiin pistebogeyna ja parhaimman tuloksen, 38 pistettä, saivat Kari Lehtonen ja Jouko Kaartinen. Kari voitti kilpailun alemmalla hcp:llä. Pisimmän avauksen voitti Bo Lindroos. Bo voitti myös lähimmäs lippua kisan. Voittaja itse vähän ihmetteli, kuinka tuloksella 16m70cm voi voittaa lähimmäs lippua kisan. Golf on yllätyksellistä!
Lisää yllätyksiä tuli kilpailun päätyttyä klubin edustalla, jonne meistä muutamat olivat jättäneet golfbäginsä palkinnon jaon ja ruokailun ajaksi. Varikset olivat päättäneet tutustua lähemmin meidän bägeihin ja etsineet avoimina olevia taskuja herkkujen toivossa. Etsintä oli tuottanut tulosta, sillä meidän bägeistä olivat kadonneet kaikki siellä vielä jäljellä olleet välipalat. Tosin linnut eivät olleet noudattaneet siisteyssääntöjä, sillä viereinen nurmi oli täynnä erilaista paperisilppua. Omasta pikkuisesta kylmäpussukastani oli revitty auki sivussa ollut verkko, kun pussukan vetoketju oli kiinni. Älykkäät linnut yrittivät pääsyä pussukkaan verkon kautta, mutta eivät onnistuneet. Varokaahan näitä vierailijoita!


